Karmivimman kauhutarinan kirjoitti Tiksu:
Lukumusiikki
Sinä yönä oli ukkosta, tuulta ja sadetta enemmän kuin kertaakaan sinä vuonna. Pieni tyttö oli yksin kotona ja kello oli 3:00 yöllä. Hänen parhaan ystävänsä perhe oli kirottu samana päivänä. Häntä pelotti, koska alakerrasta kuului soittorasian musiikkia. Tyttö makasi kapealla sängyllään ja tuijotti ylös kattoon. Hän käänsi laihat jalkansa sängyn reunan yli, ja lähti puputohveleillaan huoneesta. Hän otti taskulampun eteisen kaapista, jossa sitä aina säilytettiin. Eteisen kaappi sulkeutui naristen. Sitten hän lähti tassuttelemaan hiljaa alakertaan. Hän oli täysin varma, että musiikki tuli sieltä. Hän sytytti vanhan taskulampun, ja meni alas ensimmäisen porrasvälin. Sitten hän kääntyi katsomaan alakertaan, ja valaisi huonolla taskulampulla eteensä. Samassa alkoi kuulua karmivaa kirkumista, ja portaiden alapäässä tyttö näki vanhempiensa veriset ruumiit, joiden kasvoilla näkyi kauhu. Tyttö lyyhistyi polvilleen pelosta ja menetyksen kivusta. Alkoi kuulua töminää ja soittorasia vaikeni. Tytön kohotettuaan taas päätään, portaiden alapäähän ilmestyi hirviö, joka tuijotti häntä verenpunaisilla, hehkuvilla silmillään. Eläimellä oli mustaa turkkia vain joissakin kohdissa, muuten se oli ihminen, joka oli kumartunut kuin painiotteluun. Kynnet olivat pitkät ja veriset kuin kotkalla. Suupielistäkin tipahteli verta tummalle puulattialle, veri oli varmasti tytön vanhempien. Tytöllä oli päällään vain valkoinen yöpaita, ja häntä alkoi paleltaa katsoessaan hirviötä silmiin. Samassa taskulamppu sammui. Tyttö tunsi, miten monsteri alkoi tulemaan portaita ylös, kirkuen karmivasti samalla tavalla kuin hänen paras ystävänsä. Pikkutytöllä kesti liian kauan nousta ylös huterilla polvillaan, joten susihirviö oli jo melkein suoraan hänen takanaan. Tyttö alkoi huutaa käheästi apua, samalla kun juoksi ylös portaat ja yritti juosta eteiseen, jossa olisi ovi ulos. Tyttö katsoi sivusilmällä pientä, kaunista taskukelloa, jonka joku oli jättänyt pöydälle. Se näytti yhä 3:00, vaikka aikaa oli kulunut vaikka kuinka paljon. Samassa minuutti vaihtui, ja tyttö kaatui ja alkoi kouristella kirkuen lattialla, voimatta itselleen mitään. Hirviöeläin koukisti kuumat sormensa tytön naarmuisen käsivarren ympärille ja alkoi raahata tätä. Pikkutytön suusta alkoi valua verta, ja valkoisen yöpaidan etumukselta valui kohta verivana. Hirviö raahasi tytön alas portaita, kirkuen yhä lapsen äänellä. Sitten hän heitti tytön sängylle, mutta tytöstä oli tullut sokea. Minuutti oli taas vaihtunut. Tyttö yritti yhä huutaa. Hirviö koukisti sormensa pikkutytön niskan taakse, ja repi hänen päänsä irti.
Seuraavana päivänä viranomaiset löysivät talosta vain pienen tytön revityn yöpaidan, jossa oli veritahroja. Ja jossakin alkoi silloin soida soittorasia.
Onnea! Palkinnoksi Tiksun kissat saivat seuraavat tavarat:
Muiden kirjoittamat kauhutarinat:
Tenman (Rossyn kissan) kauhutarina: "Kuun varjojen leikki"
Ilta, tai varhaisyö, kumpi onkaan, on kaikkin karmivinta aikaa.Vain vähän tunntut vampyyrikissat näet ovat niin ujoja, että ne liikkuvat vain siihen aikaan ja aamuöisin.Mutta joskus, kun ne liikkuvat keskiöisin, noidat ovat niiden mukana. Kerran nuori, valkea kissa kulki yksin metsässä.Hänen äitinsä asui metsäpolun päässä.Hän muisti isänsä varoitukset: älä astu pois polulta äläkä kysy, jos kuulee jotain, kuka siellä.Se vi olla viimeinen asia, mitä tekee.nuori kisu kulki aluksi iloisesti, ja varoitukset unohtuiivat.Silloin kuului sihaisu, naurua ja maukaisu, kuin joku olisi tapellut ja joku olisi nauranut sille.
"Kuka siellä?" kisu kysyi.Silloin se näki punaiset, isot silmät edessään.Kisu juoksi pois polulta, pensaaseen.Sinä yönä ei kisu palannut äitinsä luo.Äiti oli surullinen ja vei itseltään hengen.Niin teki myös kisun isä.Mutta ei kisu ollut kuollut,vielä.Se oli huomannut vain ison vampyyrikissan.Se oli sopinut, että kuolisi, jos hänen äitinsä ei odottaisi häntä talonsa edessä.Perillä, kukaan ei ollut vastassa.Jaa kisu kuoli.Vielä tänä päivänä kisu lentelee tuolla polulla, yhtä valkeana kuin eläessään, ja huutaa kulkijoille, ettei halua heidän jatkavan.Jos jatkaa, kuolee, koska hän vie elionvoimat.Siksi sitä metsää kutsutaan kuoleman korveksi.
Ruusun kissan kauhutarina:
Olipa kerran autiotalo. Siellä ei ollut käyty
20vutoteen. Syynä siihen oli se, koska
kuulemma siellä oli kummitellut.
Eräänä päivänä kuitenkin pieni tyttö
eksyi talonpihaan. Hän käveli sisälle.
Ovi lukittui heti, kun tyttö oli sisällä.
Tyttö alkoi kiljua ja samalla itki.
Talossa alkoi kummitella: Miksi sinä täällä olet?
Ei tänne saisi tulla!
-Älä tapa minua! TYttö huusi.
Tyttö alkoi nykiä ovea, mutta se oli turhaa ei tyttö päässyt ulos.
Tyttö juoksi yläkertaan. Yläkerrassa oli kiikkutuoli.
Tyttö tuijotti joka puolelle huonetta.
Huoneessa oli apina nukke. Tyttö tuijotti hetken nukkea ja alkoi kiljua. tyttö jähmettyi sementiksi.
Sen jälkeen kiikku tuoliin iski salama. Kulman takaa hyökkäsi hirviö sementtitytön kimppuun.
Viivin (natan kissan) kauhutarina:
Tämä tarina kertoo aivan normaalista koululaisesta. Tarina liikkuu yhä tietyssä koulussa.
Monegen yläastetta kävi tyttö, jota ei pidetty kummallisena. Vain tytön äiti ihmetteli, miksi tyttö piti kokoajan kaulassaan samaa vihreää huivia. Tyttö ei ottanut huivia pois kun meni suihkuun, nukkumaan tai minne vaan. Huivi oli kaulassa kokoajan.
Tytöllä oli paljon ystäviä, hän oli koulussa kympin oppilas ja opettajat pitivät hänestä. Hän eli hyvänä koululaisena aikuiseksi asti, mutta yksi juttu ei muuttunut yhtään. Huivi oli hänen kaulassaan aina. Samaa huivia hän piti aikuisenakin. Tytön äiti osti korun hänelle lahjaksi, kun hän täytti 18. Äiti olisi halunnut, että lapsensa vihdoin riisuisi huivin ja käyttäisi korua juhlissaan.
-Se sopii sinulle paljon paremmin kuin vanha huivi, äiti yritti. Mutta tyttö kieltäytyi napakasti.
Myöhemmin tyttö läysi mukavan miehen, joka myös ihmetteli huivia. He olivat menossa naimisiin ja mies osti naiselleen kalliin kultakorun. Hän toivoi vaimonsa pitävän korua hääpäivänä. Nainen katsoi miestään ja kieltäytyi. Hän halusi pitää huiviaan.
Eräänä päivänä mies halusi vaatimalla tietää miksi nainen ei koskaan riisunut huivia.
-Saat tietää kun on aika, nainen vastasi ja aiheesta ei puhuttu vähään aikaan. Mutta mies ei antanut periksi. Hän kysyi yhä useammin huivista, mutta vastaus oli aina sama.
-Saat tietää kun on aika.
Eräänä iltana Mies ei enää kestänyt. Hän halusi tietää, miksi nainen ei ikinä riisu huivia. Kun vaimo oli nukahtanut sikeasti, mies meni ja irroitti huivin varoen. Naisen pää kieri lattialle. Mies menetti järkensä.
Koululla monet väittäneet nähneensä vierivän pään käytävillä. Pää kiljuu. Se ei ole vale, sillä moni on nähnyt pään. Kaikki pään nähneet ovat menettäneet järkensä.
Gravin (Sofin kissan) kauhutarina:
Juulia käveli kohti kotiaan. Oli pimeää mutta katulamput eivät olleet syttyneet. Hän näki heikon varjon edessään ja pian hän tunnisti sen ystäväkseen Ilonaksi. Ilona katsoi hymyillen Juuliaa ja kun tyttö oli päässyt tämän luokse, hän sanoi metallia kirskuvalla äänellä: ”Olkoon tämä ilta sinun kuolemasi ilta.”
Juulia hätkähti hereille sängyssään. Oli pilvinen aamu ja auringonsäteet pääsivät pilviverhon välistä vaivoin tytön kasvoille. Hän räpytteli silmiään ja mutisi muutaman kirosanan kivistävälle päälleen.
”Paljon onnea vaan! Paljon onnea vaan!” kuului raikuva ääni ja Juulia tunnisti äänet vanhempiensa ja sisarustensa ääniksi.
”Äiti! Sanoin, ettei yllätysjuhlia!” Juulia mutisi ja hyppäsi ylös sängystään. Musta yöpuku oli märkä painajaisen jäljiltä ja liimaantunut Juulian kehoa vasten. Myös ruskeat hiukset kiilsivät rasvaisina ja hiestä märkinä.
”Eivät nämä yllätysjuhlat olekkaan. Tiesit niistä kaiken aikaa!” kiljaisi Juulian pikkuveli Matias ja heilutteli kädessään päiväkirjaa. Se oli Juulian päiväkirja ja sen lukko oli auki. Juulia kiljaisi ja syöksähti ottamaan päiväkirjan veljensä hyppysistä.
”Minä luulin sen kadonneen! Te varastitte sen minulta!” Juulia kiljui. Pikku hiljaa hän rauhoittui ja alkoi nauttia perheen huomiosta. Kun kello lähestyi puoltapäivää, Juulia sai viestin Ilonalta: ’Onnea, Juulis. Mennäänkö leffaan tänää? Tulee se The Zombie kolmonen.’ Juulia vastasi ystävälleen myöntävästi ja lisäsi vielä: ’Mä näin susta unta. Että sä olisit muuttunut sellaseksi zombiksi.’
’Ai niin kun The Zombiessa?’
’Joo.’
’Rolflol’, tekstasi Ilona ja Juulia nauroi ystävänsä vitseille. Hän huusi äidilleen: ”Voidaanko me mennä Ilonan kanssa kattomaan se The Zombie kolmonen?”
Äiti ilmestyi pian ovelle ja sanoi: ”Voitte, jos olet ennen kahtatoista kotona.” Juulia ryntäsi halaamaan äitiään.
”Kiitos, olet maailman paras äiti!” hän sanoi ja juoksi yläkertaan laittautumaan.
Illalla Juulia näki Ilonan elokuvateatterin edessä.
”Se on 3D!” Ilona ilmoitti voitonriemu äänessään. ”Saatiin parhaat paikat!” Hän näytti lippuja ja 3D-laseja Juulialle.
”Vau”, hän sanoi ja otti omansa.
”Rahat, kiitos”, Ilona sanoi ja ojensi kättään kun Juulia kaivoi kukkaroaan esille. Hän antoi lippujen hinnan, joka luki myös suuressa mainosjulisteessa teatterin ikkunassa.
Kun leffa oli loppunut, tytöt lähtivät vapisten kohti kotia. He puhelivat vielä elokuvasta.
”Se oli hieno, kun ne zombit hyökkäsivät niiden ihmisten kimppuun”, sanoi Ilona kun heidän tiensä tuli erota. Juulia kääntyi ystäväänsä päin.
”I-Ilona”, hän sanoi ääni vapisten. ”Sun takanas on joku.. koira.”
”Täh? Ootko sä tärähtänyt? Mikä koira?” Ilona kysyi ja pyörähti ympäri. Hän näki suuren, mustan koiran, jolla oli verenpunaiset silmät, ja kerkesi vain kiljaista ennen kuin se oli hänen kurkussaan kiinni. Juulia kiljui ja lähti juoksemaan kotiin täyttä vauhtia. Hän ei huomannut miten koira jäi katsomaan hänen peräänsä jolkottaessaan pois.
Kuukautta myöhemmin Juulia oli melkein unohtanut koko jutun. Melkein. Hän kävi yhä joka päivä Ilonan haudalla. Ilonan ruumis oli löydetty tieltä kun joku mies oli melkein ajanut sen yli.
”Ilona rakas”, Juulia aloitti rukoilemistaan haudan edessä eräänä iltapäivänä. ”Ilman sua mun koko maailma on tyhjää. Ei ketään ystävää, joka uskois mua. Luulevat varmasti, että mä olen tappanut sut, mutteivät voi todistaa sitä. Mä kaipaan sua oikeesti. Toivottavasti sä edes yrität ajatella mua siellä taivaassa.” Joka kerta rukoillessaan hän tunsi Ilonan sielun katselevan häntä taivaassa muttei nähnyt kuin kulkukoiran.
Eräänä iltana, kun Juulia oli yksin kotona, kuului koputusta ovelta. Katsoessaan ovisilmästä hän näki siellä Ilonan. Mutta kun hän avasi oven, sen takana seisoi musta, punasilmäinen koira. Se murisi Juulialle ja hyökkäsi tytön kaulaan kiinni. Koira retuutti tytön ruumista metsään. Sen reunassa se muuttui sumun ympäröimänä veriseksi tytön ruumiiksi. Ilonan ruumiiksi.
Eräänä iltapäivänä Juulian vanhemmat itkivät tyttärensä haudan ääressä. Tai oikeastaan Juulian äiti itki. Isä näytti tuskalliselta, rappeutuneelta ihmisrauniolta. Kummankin silmät olivat itkusta punaiset. He näkivät yhtensä hetkenä tyttärensä seisovan oman hautansa takana. Juulian äiti yritti koskettaa tytärtään, mutta isä veti hänen kätensä takaisin. Juulia irvisti isälleen, ja alkoi murista. Hän nosti kätensä hautakiven päälle ja muuttui hetkessä jättimäiseksi koiraksi. Se hyppäsi kiven yli ja hyökkäsi vanhempiensa kimppuun.
Siitä asti paikalliset kertoivat tarinoita pelottavasta, Pirun ohjaamasta koirasta. Kun se hyökkäsi jonkun kimppuun, kuolemalta ei voinut välttyä. Sitä ei voisi tappaa, mutta saastutti aina jonkun ruumiin mahdillaan. Jotkut kyllä kertoivat, että koiran voisi tappaa valkosipulilla, varanalla tai hopealla, mutta mikään niistä keinoista ei toiminut.
Gakun (Emman kissan) kauhutarina:
Olin yksin kotona kun Emma ja Molli olivat menneen kauppaan halusin jäädä tänne.
Kuuli yhtäkkiä oven aukeavan ja pelästyin menin sohvalle ja käperryin.
Sitten kuulin ”Ei ole mitään hätää Gaku rauhoitu”
Avasin silmät ja näin jonkun olennon tai ihmisen edessäni sitten minä huusin
”apuuaaa!!!”
Olento haihtui nopeasti tuhka tuuleen. Olin aivan peloissani.
Juoksin yhtäkkiä makkariin ja käperryin nurkkaan.
Kuulin askeleita tulevan luokseni ja puristin itseäni vielä lujemmin sitten kuulin taas oven avautuvan ja sieltä tuli Emma ja Molli. Emma juoksi minua päin ja kysyi ”Mikä hätänä Gaku?”
Vastasin ”Ei mikään”
Jätin salaisuuden kertomatta kellekkään.
Mollin (Emman kissan) kauhutarina:
Olin kerran kotona kuulin hirveitä nauruja olohuoneesta siispä menin sinne huomasin varjot jotka repivät minua hännästä ja turkista rupesin itkemään ja juoksemaan ulos.
Meidän talon vieressä on iso pelto.
Näin kun siellä juoksi tyttö jolla oli valkoinen repaleinen yö puku ja tummat takkuiset hiukset.
Tyttö juoksi minua kohti ja hätäännyin juoksin takaisin sisään ja käperryin sängylleni
ja sanoin itselleni ”Tämä on untaaa!!”
Sitten minä heräsin sängyltani ja huomasin että tämä on vaan unta.
Jorman (Emman kissan) kauhutarina:
olipa kerran tyttö joka oli kävelyllä.
Hän käveli lelukaupan ohitse ja näki lelukaupan ikkunassa
kauniin nuken jolla oli vaaleat kauniit hiukset ja kaunis vaaleanpunainen mekko.
Hänen perheensä oli aika köyhä eikä voinut ostaa nukkea niin mpä tyttö aikoi
varastaa nuken.
Hän meni huomenna lelu kauppaan ja laittoi nuken takkinsa sisälle ja osti pienen
pallon joka oli halpa jotta kassa mies ei ihmettelisi että tyttö ei olisi varastanut mitään.
Sitten tyttö juoksi kaupasta hän juoksi ja juoksi mutta kassa mies juoksi perässä ja huusi ”Odota!!”
Sitten Tyttö tunsi kihelmöivää tunnetta rinnassaan ja hän aukaisi takkinsa hänen kylkensä oli aivan raadelta ja nukella oli peikon tukka, repaleiset vaatteet ja nuken kynnet olivat pitkät. Nukke oli luultavasti raadellut työn kyljen. Tyttö oli vuotamassa kuiviin. Tyttö menehtyi jo ennen kun ambulanssi oli ehtinyt paikalle.
Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!
____________________________________________________________________
Runokisa (14. helmikuuta 2013)
Runokisan tarkoituksena oli napsia sanalistasta sopivia sanoja ja muodostaa niistä rakkausruno. Runokilpailun voittajaksi arpoutui Tikkarisuu!
Tikkarisuun runo: (Nugetin runo Mayulle <3 :3)
Tanssimme, ja hanki kimmeltää
Silmäsi tuikkivat kuin tähdet, ja turkki on ruusun tuoksuinen
Olet oikea tyttö minulle, minun rakkaani
Ei meitä mikään erota
”Minä rakastan sinua.”
Onnea kovasti sinulle! Palkinnoksi saat Nugetin tavaroihin seuraavat esineet:
Tässä vielä loput runokisan sadosta:
Saran runo:
poika olen kanssasi
minä rakastan sinua
sinä olet minulle se oikea
minun rakkaani
silmäsi tuikkivat kuin tähdet
meitä ei mikään erota
onni ilo haaveet
kuu kimmeltää
suloinen unelma
sinusta
kolliherra oikea
Aijcan runo:
huumaa ruusun
se hajuvetesi
turkki suloinen loistaa
kissaneiti kimmeltää
unelma kanssasi
ah, sydän, onni, ilo
Dizin runo:
Tuot tuikkivat tähdet kanssasi minulle, sydänkeksi paketti tassussa. Olet minun aurinko ja kuu. Söpö silmäsi kimmeltää, ja haluan ettei lumisade meitä erota.
Mariinan runo:
Minä rakastan hajuvetesi ruusun huumaa,
Ah, lumisade suloinen, tuikkivat silmäsi,
Suudelma kuu,
Rakkaus aurinko,
Sinä kuin kukka!
Kiitos kaikille kilpaan osallistumisesta!
____________________________________________________________________
Kissaluolan arvoitus (28. tammikuuta 2019)
Hoitajia pyydettiin laatimaan teorioita siitä, mitä uudessa ympäristökohteessa olevasta Kissaluolasta paljastuukaan. Muistutan vielä, että vaikka tässä kisassa palkitaan yhden hoitajan idea ei tämä ole mikään lopullinen totuus, vaan voit tarinassasi Kissaluolassa käydessäsi keksiä ihan oman juonen.
Nooran kertomus palkittiin:
Kylmä luola haarautuu pian sisäänkäynnin jälkeen kahdeksi eri poluksi, ja eteenpäin kulkiessa edessä on jälleen uusi risteys. Jos seikkailija valitsee reittinsä oikein hän päätyy aarrekammioon, joka on täynnä timantteja, kultaa ja koruja. Luolan keskellä on suuri timantti, mutta jos siihen koskee erilaiset ansat aktivoituvat: maahan aukeaa kuiluja ja seinissä olevista rei'istä alkaa lennellä banaaneja ja kivenmurikoilta näyttäviä kissannaksuja seikkailijoiden niskaan. Ennen kuin luolasta pääsee poistumaan on ratkaistava vielä sana-arvoitus.
Palkinnoksi Noora sai läjän tavaroita sekä 15 penniä.
Muut osallistujat palkittiin juomapullolla ja 5 pennillä.
.
Lue vielä muiden osallistujien teoriat:
Odessa:
Luolan sisäänkäynnillä on pimeää, ja varomaton kulkija voi heti pudota matalaan kuoppaan. Pian valoa alkaa kuitenkin tulvia kaikkialta ja paikat muuttuvat sinivioleteiksi ja teräviä tippukiviä alkaa pikkuhiljaa kasaantua kattoon ja maahan. Syvemmälle matkatessa luolaan ilmestyy niin sankkaa sumua että näköyhteys katoaa lähes kokonaan. Eräs tippukivi avaa avaa lattiaan salakäytävän, josta lähtevät portaat tunneliin, joka johtaa ulos luolasta (kätevä reitti jos luolan auringonvalolla aukeneva suuaukko on kiinni). Ennen kuin poistuu luolasta voi halutessaan napata seinästä pienen palan kristallia matkamuistoksi jännästä seikkailusta.
Ester:
Vastaus kissaluolan arvoitukseen on yksinkertainen: siellä ei ole mitään omituista! Kaikki olettavat siitä kaikenlaista jännää, joten siellä käyneet kissat ovat vähäpuheisia, koska eivät halua latistaa huhuja ja kertoa sen olleen varsin tavallinen. Luola on sisustettu hieman luolamiestyyliin, mutta siellä ei ole tavattu vielä yhtäkään omituista otusta tai ihmetyttävää ilmiötä. Paikka on kuitenkin täydellinen ympäristö päästää mielikuvitus valloilleen ja keksiä ympärilleen vaikka kokonainen kaarti kummajaisia!
Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille!
