Kolmiottelu 24. elokuuta 2021

Kolmiosainen urheilukilpailun osa-alueet olivat pyöräily, uiminen ja juokseminen. Kisa käynnistyi hoitolan pihasta, ja aluksi pyörällä poljettiin kaupungin halki koivikkokedolle, mistä jatkettiin minimerenrannalle, jossa käynnistyi kilpailun toinen osuus eli uiminen. Vedessä kelluvilla poijuilla merkitty uimarata kiersi yhden pienen saaren, minkä jälkeen uimarit palasivat rantaan ja lähtivät juoksemaan koulua kohti. Koululta juoksu jatkui punapensaspolun ja kukkaniityn halki naukukukkulalle ja siitä takaisin hoitolan pihalle. Kissojen askellusta oli mahdollista nopeuttaa suorittamalla pieniä päivittäisiä tehtäviä, joita tehtiinkin ahkerasti!





Kilpailu oli pitkä, mutta kaikki selvisivät maaliin!
____________________________________________________________________
Vappubileet 3. toukokuuta 2021

Odessa ja Noora järjestivät kissoineen jo toisena vuonna peräkkäin vappujuhlat! Tällä kertaa juhlapaikkana toimi vuoroveden paljastamalla saarella oleva Odessan kissojen salainen luolasto. Ohjelmassa oli perinteisillä vappuherkuilla herkuttelua sekä paljon erilaisia kilpailuja simanjuomisesta vappupalloralliin!


Salaiset juhlat olivat taatusti ikimuistoiset! Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!
____________________________________________________________________
Ystävänpäivä + Laskiainen 14. helmikuuta 2021

Ystävänpäivä ja laskiaissunnuntai osuivat samalle päivälle, joten Mouruposkessa järjestettiin tekemistä kumpaakin juhlaan liittyen! Naukukukkulan lumiset rinteet tarjosivat loistavat olosuhteet laskiaisen viettoon. Kissasi saivat pulkkailla omassa rauhassa tai ottaa osaa erilaisiin kilpailuihin. Tarjolla oli laskiaisteeman mukaisesti hernesoppaa ja laskiaispullia sekä tietenkin lämmintä juotavaa.








Kumpi tapahtuma oli kissasi suosikki, pulkkamäki vai disco? Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!
____________________________________________________________________
Talvitori 18 - 24. tammikuuta 2021

Talvitori-tapahtumassa hoitajat saivat kissoineen pistää pystyyn omia myyntikojuja, joista kertyvät tuotot hoitajat saivat itselleen. Aluksi kojut pystytettiin, ja sitä seurasi ostosten täytteinen viikko kissojen päivystäessä omilla myyntipisteillään tai kierrellessä muiden kojuilla.


Täältä näet, mitä kojuissa oli myynnissä!
Kojuilla kävi ahkerasti shoppailijoita, kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!
____________________________________________________________________
Lucia-kulkue 13. joulukuuta 2020

Mouruposkessa järjestettiin Lucia-kulkue, jonka tarkoituksena oli luoda valoa ja iloa vuoden pimeimpään aikaan. Kulkue kierteli hoitolan lähiympäristössä ja pysähtyi välillä lausumaan runoja ja laulamaan. Kulkuetta tarvittiin tietenkin johtamaan Lucia-neito, ja hän sai itselleen asiaan kuuluvat vaatteet: Valkean puvun, johon kuului punainen vyö ja päähän kynttiläkruunu.




Kynttilät valaisivat kauniisti! Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!
____________________________________________________________________
Alienien läksiäisjuhlat 9. lokakuuta 2020

Vuosi on tullut täyteen ja alienkissojen oli aika palata kotiplaneetoilleen. Jotta lähtöpäivä ei olisi ollut pelkkää murhetta Mouruposken kissat olivat päättäneet järjestää alieneille yllätysläksiäisjuhlat 9.10. Ohjelmassa oli paljon erilaisia esityksiä, kuten konsertti, näytelmä, videoita ja piirustuksia yms, joten juhlat pidettiin näytelmälavalla. Läksiäisjuhla huipentui alienkissojen järjestämään yllätykseen: He tarjosivat mouruposkilaisille mahdollisuuden käydä pienellä ajelulla avaruusaluksellaan!


Voit muistella ja tarkastella alienkissojen tietoja täältä!
Värikkäitä ystäviämme tulee ikävä. .-( Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!
Värikkäitä ystäviämme tulee ikävä. .-( Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!
____________________________________________________________________
Ruskaretki Lappiin 19. - 20. syyskuuta 2020

Mouruposken väki suuntasi yhdessä matkalle Lapin lomakohteeseen! Hoitajat ja kissat patikoivat porukalla syksyisen ruskan säväyttämässä Lapin kauniissa ympäristössä. Majoitus hoidettiin simssiliinin vuokraamassa luksusmökissä, josta löytyi monta makuuhuonetta, yhteinen keittiö sekä pesutila, johon sisältyi mm. palju ja sauna.

Oli ihana nauttia kauniista syksyisistä maisemista yhdessä, kiitos kaikille osallistuneille!



Oli ihana nauttia kauniista syksyisistä maisemista yhdessä, kiitos kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Piparkakkupoika-näytelmä 16. elokuuta 2020

Näytelmäkerholaiset olivat valmistelleet useiden kuukausien ajan esitystään, ja viimein oli aika astella lavalle parrasvaloihin! Piparkakkupoika-näytelmän ensinäytös järjestettiin 16.8. teatteri Kissansilmässä! Pääosassa ilkikurisen Piparkakkupojan roolissa nähtiin Espique.








Kiitokset näytelmäkerholaisille sekä tietenkin kaikille näytelmää katsomaan saapuneille!
____________________________________________________________________
Mourun 10-vuotissynttärit 4. heinäkuuta 2020

Kymmenen vuotta sitten Mouruposken taival alkoi sivujen perustajan Aijcan luodessa hoitolasivut. Uskomatonta että näiden hoitolan seinien sisällä on hoidettu kisseleitä jo kymmenen vuoden ajan, onnea Mouruposki! Juhlia varten koko hoitolan sisätilat ja piha oli koristeltu. Ohjelmaan sisältyi yhteisleikkejä, lahjoja, ylläpitäjän puhe, arvonta sekä tietenkin maukkaalla synttärikakulla herkuttelu! Mukaan kutsuttiin kaikki, siis ihan kaikki: Vanhat, uudet sekä enemmän ja vähemmän aktiiviset hoitajat kissoineen adoption väkeä unohtamatta kerääntyivät kaikki yhdessä juhlistamaan Mouruposken hoitolan merkkipäivää!



Kiitos kaikille juhlimaan saapuneille, oli kiva kuulla myös entisistä hoitajista! Onnea Mouruposki <3
____________________________________________________________________


Roolit:
Piparkakkupoika - Espique (alienkissa)
Mummo - Sylvi (alienkissa)
Jänis - Shira (Kirsikan kissa)
Puu - Hahtuva (Visionin kissa)
Karhu - Aamu (Nooran kissa)
Susi - Ruu (simssiliinin kissa)
Kertoja - Puro (Usva123n kissa)







Käsikirjoitus:
Teksti: Usva123:n & Kasan muokkaama/lyhentämä versio Kati Weissin suomennoksesta Piparkakkupoika-tarinasta.
Mummo leipoo itselleen piparkakkupojan.
“Teen sinusta itselleni ystävän”, mummo tuumii.
Piparkakkupoika karkaa.
“Odota! Tule takaisin!” mummo huutaa.
“Juokse vaan. Juokse vaan. Et sinä minua kiinni saa!” piparkakkupoika rallattelee juostessaan metsään.
Metsässä hän tapaa jäniksen ja tämän kaverin.
“Kuulehan pullaposki, on varmaan parasta, että palaat kotiin mummon luo. Metsä on vaarallinen paikka piparkakkupojille”, jänis sanoo.
“Vaan minäpä en halua palata kotiin. Haluan juoksennella ja pitää hauskaa” piparkakkupoika sanoo.
Piparkakkupoika livisti taas karkuun.
“Odota! Tule takaisin!” jänikset huutavat juosten sen perään.
“Juoskaa vaan, juoskaa vaan, minua ette kiinni saa”, rallattelee piparkakkupoika.
Karkotettuaan jänikset kannoiltaan piparkakkupoika pysähtyy suuren puun juurelle.
“Oletko karkumatkalla?” puu kysyy.
“Kyllä vaan, eikä kukaan saa minua kiinni” piparkakkupoika ylpeilee.
“En minä edes aikonut yrittää napata sinua. Kannattaa kääntyä tuosta kiveltä oikealle, niin löydät hyvän piilopaikan” puu neuvoo.
Piparkakkupoika lähtee puun osoittamaan suuntaan.
Seuraavaksi piparkakkupoikaa vastaan kävelee karhu. Karhu katselee kanelintuoksuista pojankoltiaista epäilevästi.
“Joudut vielä rosvojen käsiin. Sinun on parasta palata kotiin”, varoittelee karhu.
“Höpsisistä, minä olen niin nopea, ettei kukaan saa minua kiinni”, piparkakkupoika virnistelee pinkaisten taas matkaan.
“Odota! Tule takaisin!” karhu huutaa sen perään.
“Juokse vaan, juokse vaan, minua et kiinni saa!” nauraa piparkakkupoika.
Piparkakkupoika juoksee vieläkin, kunnes saapuu joen rannalle. Koska se ei halua kastella itseään, se jää rannalle istumaan.
Silloin paikalle tulee susi, joka pahaksi onneksi sattuu olemaan nälkäinen. Se vilkuilee ahneesti pojan pulleita piparkakkujalkoja.
“Etkö pääse joen yli? Minä autan sinua; vien sinut joen yli häntäni päällä”, lupaa susi.
Piparkakkupoika katsoi sutta hieman epäilevästi, mutta ei voinut vastustaa kiusausta.
“Hyvä on, tulen mukaasi”, se viimein sanoo.
Poika hyppää suden hännälle, ja susi lähtee uimaan joen poikki. Mutta kun vesi syvee, susi sanoo:
“Hyppää selkääni ettet kastu!”
Piparkakkupoika hyppää suden selkään, ja matka jatkuu. Vesi syvenee yhä, ja silloin susi sanoo:
“Hyppää pääni päälle ettet kastu!”
Piparkakkupoika hyppää suden pään päälle. Mutta silloin susi avaakin suunsa ja haukkaa piparkakkupojan suuhunsa.
Loppu!

____________________________________________________________________
Mourun 10-vuotissynttärit 4. heinäkuuta 2020





Kiitos kaikille juhlimaan saapuneille, oli kiva kuulla myös entisistä hoitajista! Onnea Mouruposki <3
____________________________________________________________________
Vappubileet & pentukestit 1. toukokuuta 2020


1. Vappubileet järjestettiin juhlatuvassa. Ohjelmaan sisältyi mm. kisoja, joista voit lukea lisää kilpailut-osiosta. Tarjolla oli tietenkin teemaan sopivasti runsaasti vappuherkkuja.
2. Pentukestien tapahtumapaikkana oli puuhakammari. Pentukestit on tarkoitettu nimensämukaisesti Mouruposken nuorimmaisille, eli vastasyntyneille ja pikkupennuille. Myös hoitajat olivat tervetulleita mukaan. Ohjelmassa oli leikkejä, yhteinen kylpyhetki, herkuttelua ja lopuksi iltasatu.


Suuret kiitokset Odessalle ja Nooralle hauskojen tapahtumien suunnittelusta ja kiitokset kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Ystävänpäivä 14. helmikuuta 2020



A. Elokuviin kaveriporukalla
Kissat keräsivät ystävänsä kokoon ja suuntasivaat teatteri Kissansilmään. Mitä isompi määrä kissoja osallistui, sitä edullisemmaksi kulut tulivat.
B. Ystävänpäivän nyyttärijuhlat
Odessan porukka järjesti bileet juhlatuvassa, missä kissat saivat pelata ja leikkiä yhdessä. Ohjelmassa oli myös leipomista ja herkuttelua nyyttärieväillä.
C. Treffeille ravintolaan
Kissoilla oli mahdollisuus viedä rakastettunsa syömään uuteen ravintolaan, jonka avajaistarjous lupasi kissapariskunnille 50% alennuksen aterian hinnasta.
D. Rusettiluistelu
Hoitolan pihalla olevan lammen jäällä järjestettiin rusettiluistelu. Jokainen osallistuja sai rusetin, johon on merkitty numero, ja tarkoituksena oli sitten etsiä jäältä toinen luistelija, jonka rusetissa komeili sama numero. Kenties yhteinen luisteluhetki oli alku romanssille!
Tämäkin tapahtuma keräsi paljon väkeä paikalle, kiitoksia kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Pentubileet 21. tammikuuta 2020


Tapahtumaan saapui lähes kaksikymmentä kissanpentua ja Tulpe sai haluamansa megabileet, kiitos kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Rekiajelu 28. joulukuuta 2019


Kiitos tapahtuman ideoineelle Odessalle sekä kaikille mukana olleille!
____________________________________________________________________
Linnan juhlat 6. joulukuuta 2019


Tapahtumaan osallistuneet kissat saivat päivästä muistoksi Suomen lipun kaappiinsa:

Linnan juhlista kirjoitettiin paljon hauskoja tarinoita, mukavaa että aihe inspiroi!
____________________________________________________________________

Osallistujille oli jaossa herkkukassi, joka sisälsi seuraavat tuotteet:






Monta urheaa kissaa uskaltautui kauhukylään, kiitos kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Alienkissojen vierailu 9. lokakuuta 2019 - 9. lokakuuta 2020







Mouruun on ennen tullut vaihtareita on tullut ulkomailta, mutta ei sentään ulkoavaruudesta..!
____________________________________________________________________
Juhlakonsertti 4. heinäkuuta 2019



Ihan huikeaa miten pitkään Mouruposki on ollut pystyssä! Kiitos kaikille juhlijoille!
____________________________________________________________________
Tivoli 15. - 19. toukokuuta 2019


Olipas melkoinen vesisota! Kiitos osallistujille!
____________________________________________________________________
Ystävänpäivätekemistä 3. - 28. helmikuuta 2019



• Ystäväkerholaisten juhlat
• Erilaisia alennuksia postin, teatterin, matkatoimiston, kahvilan ja ennustuskojun palveluihin.
• Ystävänpäivän spesiaalilotto
• Lahjakauppa
Kiitos kaikille tapahtuma-aktiviteetteihin osallistuneille!
____________________________________________________________________
Joulupuuhaa 4. - 24. joulukuuta 2018


• Joulutarve
• Jouluvaatteet
• Jouluarvonta
• Piparipaja
• Lahjojen vaihto hoitajien kesken
• Koulun joulujuhla
Kiitos kaikille osallistuneille, erityisesti niille jotka ehtivät ottaa osaa useampaakin tekemiseen!
____________________________________________________________________
Kummipennut 8. syyskuuta 2018


Kiitos kaikille jotka osallistuivat kummitoimintaan!
____________________________________________________________________
Retki majakkasaarelle 14. heinäkuuta 2018


Kiitos osallistuneille!
____________________________________________________________________
Euroviisukatsomo 12. toukokuuta 2018


Kiitos osallistujille ja erityisesti tarinoita kirjoittaneille hoitajille!
____________________________________________________________________
Kevätmarkkinat 16. - 19. huhtikuuta 2018


Kiitos niin kojun ylläpitäjille kuin shoppailijoillekin!
____________________________________________________________________
Yökoulu 8. helmikuuta 2018


Kiitos!
____________________________________________________________________
Joulukirkko 24. joulukuuta 2017


Jumalanpalveluksen käytännöt tuntuivat hämmästyttävän joitakin kissoja. Kiitos osallistuneille!
____________________________________________________________________
Festarit 22. -23 heinäkuuta 2017


Kiitos kaikille mukaan lähteneille!
____________________________________________________________________
Pääsiäispuuhailua 16. huhtikuuta 2017


Kiitokset osallistujille touhukkaasta päivästä!
____________________________________________________________________
Talviurheilukilpailut 17. helmikuuta 2017











Kiitos innokkaille osallistujille!
____________________________________________________________________
Joulumyyjäiset 19. - 22. joulukuuta 2016

Kiitos niin kojun ylläpitäjille kuin shoppailijoillekin!
____________________________________________________________________
Retki eläinpuistoon 2. marraskuuta 2016


Hauskaa että tapahtuma keräsi osallistujia, kiitos kaikille!
____________________________________________________________________
Puuhaperjantai 15. heinäkuuta 2016


Kiitos vain!
____________________________________________________________________
Vaihtaritapahtuma 22. kesäkuuta 2016 ->









Vaihtarit kiittävät ihania isäntäperheitään joiden ansiosta heidän vierailunsa Mouruposkeen oli mahdollinen!
____________________________________________________________________
Tyttöjen ilta 9. huhtikuuta 2016


Oili kiittää kaikkia mukana olleita tyttöjä!
____________________________________________________________________
ANYUI-disco 5. maaliskuuta 2016


Kiitokset kaikille osallistuja sekä itse tapahtuman järjestäjälle!
____________________________________________________________________
Laskiaissunnuntai 7. helmikuuta 2016


Kiitokset Nelskun poppoolle ja kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Ryöstö-näytelmän ensi-ilta 8. tammikuuta 2016






Roolit ja niiden esittäjät:
Pimeys, Unski (Namiran kissa)
Valhe, Täplä (Zeman kissa)
Helmi, Minsku (Adoption kissa)
Timantti, Gravi (Adoption kissa)
Pahuuden henki Der, Yui (Anytimen kissa)
Kuutamo, Kiki (Adoption kissa)
Näytelmän käsikirjoitus:
1. Näytös
(Näyttämö on hämärä ja Valhe, Der ja Pimeys istuvat keskellä näyttämöä)
“Pimeys, sinä johdat Derin uuteen ryöstöön”, Valhe sanoo rauhallisella, mutta komentavalla äänellä.
“Mihin tehtävään, pomo?” Pimeys kysyy vähän pelokkaasti.
“Sinä johdat tällä kertaa Kuutamon ryöstöön”, Valhe sanoo uhkaavalla äänellä.
“Mutta, ilman Kuutamoa ei ole päivää”, Pimeys sanoo ja on lähdössä pois.
“Aivan, mutta sinä et lähde yhtään mihinkään nyt”, Valhe sanoo äreästi.
“Mutta, jos Kuutamoa ei ole, eikö pitäisi olla vain päivä?” Der kysyi hämillään.
“Te olette toivottomia”, Valhe sanoi, paiskasi käärön Pimeyden tassuihin ja lähti äristen näyttämöltä.
(Hiljaisuudessa Pimeys sekä Der jäivät katsomaan hänen peräänsä, mutta pian Der rikkoo sen)
“Miksi hän edes tahtoo sen ryöstön tehdä?” Der kysyy ihmetellen.
“Koska jos Kuutamoa ei ole, ei myöskään päivää, eikä Helmellä ja Timantilla ole kykyä nähdä pimeässä. Näin Valheen olisi helppo vallata valon valtakunta”, Pimeys selitti tylsistyneenä.
“En voi sallia sitä”, Der sanoo tiukasti.
“Sinun on pakko”, Pimeys sanoo ja painaa päänsä alas.
“Vaikka ymmärrän kyllä miksi et tahdo”, hän sanoo vielä hiljaa.
(Valhe palaa heidän lähelleen piiloutuneena pensaaseen)
“Minusta tuntuu kuin joku vakoilisi meitä”, Der sanoo ja vilkuilee ympärilleen.
“En tiedä, mutta nyt meidän on lähdettävä Kuutamon luo, jotta ehdimme sinne ajoissa”, Pimeys sanoo ja nousee.
(Myöskin Der nousee ja lähtee Pimeyden perään. Valhe livahtaa pensaasta ulos ja lähtee seuraamaan heitä.)
2. Näytös
(Der ja Pimeys kävelevät polulla tietämättä heitä seuraavasta Valheesta. Kuutamon kivi ja itse Kuutamo näkyvät jo heidän edessään.)
“Onko meidän pakko?” Der kysyy ja katsoo eteensä.
“On ellet tahdo menettää henkeäsi”, Pimeys sanoo.
“Emmekö voisi vain huijata Valhetta jotenkin”, Der ehdottaa.
“Emme, tee nyt se mikä sinun pitää”, Pimeys sanoo äkäisesti.
(Der lähtee kohti kiveä ja Valhe tulee hiljaa Pimeyden viereen.)
“Luuletteko pystyvänne”, sanoo Helmi, joka hyppäsi juuri kiven takaa Timantin kanssa.
(Der peruuttaa muutaman askeleen)
“Tomppelit!” Valhe ärähtää.
(Der vilkuilee pelokkaasti ympärilleen ja koittaa katseen kanssa pyytää apua. Timantti kävelee hänen luokseen.)
“Vai on teillä uusi soturi”, hän sanoo ivallisesti ja vetäisee tassuaan Derin poskella.
“En ole mikään soturi”, Der sanoo äkkiä ja lähtee juoksemaan pois.
“Der, et voi!” Pimeys huutaa hänen peräänsä, mutta Der on jo mennyt.
(Kuutamo astelee alas kiveltä)
“Ja te ette ikinä osaa onnistua”, hän sanoo.
“Valhe, milloin opit? Et tule ikinä pystymään varastamaan Kuutamoa. Teitä saattaa olla enemmän, mutta et siltikään pysty. Et tule ikinä pystymäänkään. Älä edes yritä”, Helmi sanoi moittivasti.
“Luule, mitä luule, mutta kyllä minä vielä onnistun”, Valhe sanoi eikä tahtonut antaa Helmen lannistaa häntä.
Kiitokset aktiiviselle Zemalle hauskan näytelmätapahtuman järjestämisestä!
____________________________________________________________________
Uudenvuoden paraati 31. joulukuuta 2015


Kiitokset Doralle ja kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Pikkujoulut 17. joulukuuta 2015


Kiitos kailille osallistuneille ja erityisesti Zemalle, joka koko lystin järjesti!
____________________________________________________________________
Oilin ja Pontsun häät 16. marraskuuta 2015







Toivotaan että avioliitossa on onni myötä! Oili ja Pontsu kiittävät kaikkia osallistumisesta ja saamistaan häälahjoista. .-)
____________________________________________________________________
Karkki vai kepponen? -kierros 31. lokakuuta 2015






Kivaa että osallistujia löytyi, vaikka karkkeja ei kovin paljoa ollut jaossa.
____________________________________________________________________
Risteily 15. - 16. kesäkuuta 2015

Kiitokset kaikille mukaan lähteneille!
____________________________________________________________________
Tivoli 2. - 16. toukokuuta 2015


Tivolista ei varmasti kukaan voinut olla poistumatta hymyssäsuin! Kiitos osallistuneille hoitajille ja heidän kissoilleen!
____________________________________________________________________
Uuden vuoden -bileet 31. joulukuuta 2014


Kiitos osallistuneille! Nämä bileet olivat mahtava alku uudelle vuodelle!
____________________________________________________________________
Halloween-juhlat 31. lokakuuta 2014




Kiitoksia oikein kovasti kaikille osallistujille! Meillä oli jännät bileet!
____________________________________________________________________
Konsertti 8. elokuuta 2014







Steve, Blake, Jade, Mick, Grace, Violet
Kiitos kaikille osallistujille! <3
____________________________________________________________________
Luokkaretki 13. toukokuuta 2014

Kiitos osallistuneille!
____________________________________________________________________
Tanssiaiset 16. helmikuuta 2014



Moni on varmasti edelleen aivan pyörällä päästään tehtyään piruetteja tanssilattailla! Kiitos mukaan päässeille.
____________________________________________________________________
Joulujuhla 24. joulukuuta 2013



Kiitos kaikille mukana olleille, joulun viettäminen oli varsin mielenkiintoista Mouruposkessa kissojen kanssa!
____________________________________________________________________
Isänpäivä 10. marraskuuta 2013


Harmillista, ettei tapahtuma kerännyt paljoa väkeä, mutta kiitos heille, jotka mukaan pääsivät!
____________________________________________________________________
Syysrieha 26. - 27. lokakuuta 2013


Kiitos kaikille mukaan lähteneille, oli hauskaa viettää viikonloppu yhdessä!
____________________________________________________________________
Puutarhan hoitoa 27. toukokuuta - 9. syyskuuta 2013



Me ollaan viherpeukaloita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan... Kiitos kasvien kanssa puuhastelleille osanottajille!
____________________________________________________________________
Rantapäivä 11. elokuuta 2013


Toivottavasti kaikille jäi veikeät rusketusraidat muistoksi kivasta päivästä! Kiitos osallistuneille!
____________________________________________________________________
Mouruposken synttärit 4. heinäkuuta 2013


Kiitos taitaville kerholaisille hienon juhlan järjestelemisestä! Kiitos myös juhlavieraille ja koko Mouruposkelle!
____________________________________________________________________
Vapputapahtuma 1. toukokuuta 2013


Tapahtuma-alueella pidettiin myös erilaisia pieniä kilpailuja. Kissat ottelivat toisiaan vastaan munkin syönnissä, vesi-ilmapallojen rikkomisessa, temppuradassa, kylmän sietämisessä ja vappuasun luonnissa. Vappuasuluomuksia on nähtävissä täällä, ja kilpailujen voittajat näkee Kilpailut-osiosta.
Kiitos kaikille tarinankirjoittajille ja kisoihin osallistuneille!
____________________________________________________________________
Valaspuolue 18. maaliskuuta 2013 - 30. tammikuuta 2014


Mantsu, Sara ja Tikkarisuu!
Puolueen aikaansaannokset:
- 11.6. Saran deittipalvelu avattiin
- 27.7. Tikkarisuun ideoimat juomat Ennustuskojuun lisättiin sekä Mantsun keksimät Ennustuskojualennukset pistettiin
- 29.9. Saran kehittelemä koulu avattiin
- 13.11. Mantsun toiveesta tasomerkit are back! Lisäksi tästä lähtien laiskoilta hoitajilta aletaan laskea aktiivisuuspisteitä, mikä myös oli Mantsun idea
- 28.12. Mouruposki sai Tiksun keksinnön ansiosta kolme uutta lomakohdetta: Ruotsi, Englanti ja Lappi

Kiitoksia kovasti Valaspuolueen porukalle ahkeroinnistanne Mourun hyväksi!
____________________________________________________________________
Deittitapahtuma 15. helmikuuta 2013



Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös runokisa.
Kiitos tapahtumaan osallistuneille!
____________________________________________________________________
Kauhuilta 10. marraskuuta 2012


Kissojen oli myös mahdollista osallistua kauhutarinan kirjoituskilpailuun.
Kiitos kaikille osallistumisesta! Oli antoisaa lukea tarinoitanne!
____________________________________________________________________
Maatilatapahtuma 14. lokakuuta 2012


Kiitos kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Sadonkorjuutapahtuma 9. syyskuuta 2012




Kiitos kaikille osallistujille osallistumisesta!
____________________________________________________________________
Kesätyöt 4. kesäkuuta - 29. heinäkuuta 2012

Kiitos kaikille osallistujille aktiivisuudestanne! <3
____________________________________________________________________
Hemmotteluviikonloppu 20. - 22. heinäkuuta 2012


Kiitos kaikille osallistuneille!
____________________________________________________________________
Vaihtarien vierailu 4. maaliskuuta - 30. kesäkuuta 2012














Vaihtarit saapuivat 11. maaliskuuta, ja heidän kanssaan pidettiin hauskaa neljän erilaisen vaihtaritapahtuman merkeissä, jotka oli tarkoitettu vaihtari-kissan omaaville hoitajille ja heidän kissoilleen.








Juttu ei kuitenkaan loppunut vielä tähän, sillä jokainen hoitaja, joka oli hoivannut vaihtari-kisua, pääsi nyt puolestaan käymään vaihtarinsa kotimaassa vieläpä puoleen hintaan!
Kiitos kaikille osallistujille!
____________________________________________________________________
Ystävänpäivätapahtuma 14. helmikuuta 2012


Ystäväpäivätapahtumatarinat kirjoitettiin siten, että kiinni sidotut hoitajat kirjoittivat yhteisen tarinan niin, että toinen kirjoitti alun ja toinen lopun. Ansaittu pennimäärä jaettiin kahtia kummallekin hoitajalle. Lisäksi ystäväpäivätarinan kirjoittaneet saivat pari esinettä muistoksi mukavasta päivästä.


Kiitos kaikille, jotka vaivautuivat tarinoitaan rustaamaan!
____________________________________________________________________
Halloween 31. syyskuuta 2011


Kiitos, kiitos kovasti kaikille osallistuneille! <3
____________________________________________________________________
Tivoli 6. - 14. elokuuta 2011


Ne kissat ja hoitajat jotka kävivät Tivolissa varmaan pitivät siitä! Tivolin väki kiittää Mouruposkea, että saivat laittaa Tivolinsa pystyyn hoitolan lähistölle. He sanovat myös, ettei tämä varmaan ollut viimeinen kerta!
Toivottavasti kaikilla osallistujilla oli kivaa, ja ehkäpä Tivoli tulee Mouruposkeen uudestaankin, jos on halukkaita. Kiitos kaikille!
____________________________________________________________________
Juhannusjuhla 25. kesäkuuta 2011



Crillen, Viirun ja Pörren mielestä juhlat olivat hauskat ja vähän erilaiset, toivottavasti muut osallistujat ovat samaa mieltä! Juhlasta sai myös kirjoittaa tarinan, muttei ollut pakko.
Kiitos kaikille osallistujille, ja toivottavasti kaikki pitivät juhlasta! Saa mielellään myös jättää palautetta vieraskirjaan!
____________________________________________________________________
Ystävänpäivän juhla 14. helmikuuta 2011



Ystävänpäivän juhla oli hyvin toteutunut ja toivottavasti kaikilla oli hauskaa!
Kiitos niille jotka ehdottivat tämänlaista juhlaa, ja kiitos kaikille osallistujille!
____________________________________________________________________
Mitterin ja Nickin konsertti 1. marraskuuta 2010


Konsertin päätyttyä Mitteri ja Nick jakoivat myös nimikirjoituksia (tassunjälkiä) ja CD-levyn, joka sisälsi kaikki heidän hittibiisinsä!


Konsertti oli erittäin onnistunut ja siitä iso kiitos kuuluukin koko tapahtuman idoineelle simssiliinille ja hänen suloisille musikanttikissoilleen! Kiitos myös kaikille konserttiin osallistuneille!
____________________________________________________________________
Syys-Markkinat 7. - 10. lokakuuta 2010


Kaikenkaikkiaan Syys-markkinat onnistuivat mainiosti ja kaikilla oli varmasti kivaa. Mukavan tapahtumasta teki varmaankin kojut, joiden sisällön sai kukin myyjä itse päättää.
Mutta joka tapauksessa isot kiitokset kaikille osallistujille ja tarinoiden kirjoittajille!
____________________________________________________________________
Kesärieha 16. - 17. elokuuta 2010


Kesäriehaan osallistuneet hoitajat kirjoittivat aiheesta tarinankin ja ansaitsivat näin extra-pennejä!
Kiitos kaikille onnistuneesta Kesäriehasta!